torstai 18. heinäkuuta 2013

Projektin tilanne - Teltan asennus


Reishin viljelyprojekti edistyy kovaa vauhtia. Saatiin kesäkuun alussa viljelyteltta pystyyn ja viime viikolla sähkömies kävi asentamassa poistoilmapuhaltimen.

Luontoa kunnioittaen puhallin ostettiin tietenkin käytettynä netistä. Puhaltimen asennuksessa piti käyttää aivonystyröitä kuten Pelle Pelottoman Aku Ankassa. Pienellä modauksella ja rälläkän räminällä saimme lopulta reijän kasvatushallin seinään, ja tuuletin on nyt seinässä hurisemassa kuin pieni herhiläinen. Todella mukava ja osaava sähkömies kävi sen viime viikolla asentamassa, joten poistoilma on nyt kondiksessa.

Sieniteltan valaistus on tähän mennessä hoidettu rehellisellä luonnonvalolla teltan ollessa lähellä isoa ikkunaa.

Painekattilan osto on tuottanut hieman päänvaivaa meikäläisille. Kriteerinämme on painekattila, jonka voi lämmittää joko puulla tai kaasulla. Ostimme jo yhden tori.fi-kauppapaikasta. Huomasimme kuitenkin lieriölootan saavuttua, että kansi oli liian pieni kasvualustapusseillemme. Sen jälkeen löysimme Oulusta metallipajan, joka lupasi valmistaa meille painekattilan. Työntekijät kuitenkin lomautettiin yllättäen tästä firmasta ja olimme täysin äimillämme. What now? Muutama viikko on etsitty uuttaa tekijää, mutta näin heinäkuussa se on vaikeaa.

Kasvatusalusta eli sahanpurut ja puulastut odottavat painekattilaan pääsyä. Rihmasto on jo vallannut ruisjyvät ja odottaa innolla uutta ateriaa. Projekti lähtee nyt kesälomalle niin kauaksi aikaa, että saadaan painekattila hommattua.



Tilasimme silkkivyökääpää, joka on yksi parhaita syöpää estäviä lääkinnällisiä sieniä. Lauri tunkemassa jyväpussin  sterilisointiin autoklaavin pienestä aukosta. HellFire oli painekattilan alla reilun tunnin ja seuraavana päivänä laitettiin silkkivyökäävän rihmasto jyväpussiin.




Ilmankosteusmittari ja mies kuin veistos.
 
Teltan kosteuden säätöä. Tynnyrissä 12-päinen "foggeri", joka on yhdistetty tuulettimeen. Sumukone iskee kahdesti päivässä ajastimella päälle täyttäen 12 neliöisen teltan kymmenessä minuutussa.  Ilmankosteus pysyy hyvin 95 prosentissa teltan sisällä.

Lauri ja Renki pohtimassa, miten ihmeessä se teltta nyt kasataankaan...